Hyviä kahviloita
Suomi on täynnä erinomaisia kahviloita, joihin kannattaa mennä poikkeamaan. Kahvia, teetä, lämpimäisiä ja herkullista ruokaa on aina tarjolla maakunnasta- tai paikkakunnasta riippumatta. Tutustutaanpa aiheeseen vähän lähemmin ottamalla seuraavaksi muutama esimerkki sympaattisista ja palvelevista suomalaisista kahviloista.
- Café Amandis, Naantali
Ystävällinen ja palveleva kahvila Suomen aurinkoisemmassa kesäkaupungissa Naantalissa. Kahvila tarjoaa erikoisuutenaan suussasulavia suolaisia ja makeita vohveleita. Paikan päällä on kesäisin tietenkin myös jäätelökioski. Romanttisessa puutalossa sijaitsevasta kahvilasta on näköala aavalle merelle ja useimpien tuntemaan Kultarantaan. Herkullisia vohveleita on tarjolla myös gluteenittomana ja maidottomana.
- Cafe Merenneito, Espoo
Cafe Merenneito on tunnelmallinen kahvila aivan pääkaupunkiseudun tuntumassa, eli Espoon Matinkylässä. Ihanan värikäs ja herkullinen meriaamiainen antaa jokaiseen päivään hyvän alun. Kahvilassa voi nauttia itsetehdyistä piirakoista ja kakuista. Kahvilan terassilta on huikea näkymä merelle, ja mikä parasta koirakaverit ovat tervetulleita kahvilaan mukaan.
- Lehmus Roastery & Satamatie 6, Lappeenranta
Lehmus Roastery & Satamatie 6, Lappeenranta toimivat samoissa viehättävissä tiloissa, eli Saimaan rannalla, vanhassa sodan aikaisessa hevostallissa. Kahvilassa voi tutustua mielenkiintoiseen kahvin paahtoprosessiin ja nauttia upeista maisemista, kuten vanhasta linnoituksesta, kauniista merestä ja Lappeenrannan satamasta. Kahviloissa on mynnissä Lappeenranta-aiheisia lahjoja ja vaikkapa vierasvaraksi vietävää oman paahtimon aitoa, tuoretta kahvia. Ei muuta kuin viihtymään ja tutustumaan.
- Porvoon Paahtimo
Idyllinen Porvoo kutsuu tutustumaan nykyaikaiseen, mutta legendaariseen Porvoon paahtimoon. Porvoon Paahtimon kahvila on sekä matkailijoiden että paikallisten suosiossa. Kahvila tarjoaa erilaisia virvokkeita, kahvia ja leivonnaisia yksilöllisesti upean laivaterassin kannelta.
- Teeleidi, Jyväskylä
Jyväskylässä sijaitseva tunnelmallinen Teeleidi-niminen kahvila hemmottelee teenjuojia viihtyisissä tiloissaan. Ammattitaitoinen ja ystävällinen palvelu sekä kahvilan viihtyisä miljöö kutsuvat nauttimaan herkullisista leivonnaisista sekä maistuvasta teestä.
- Langin Kauppahuone, Raahe
Langin kauppahuoneen kahvila sijaitsee tilavassa, tarkasti ja huolellisesti entisöidyssä kiinteisössä, jossa on tarjolla myös korkealuokkaista Bed & Breakfast -majoituspalvelua. Kaunis ja nostalginen sisustus, maistuva kahvi, sekä suolaiset ja makeat leivonnaiset saavat niin paikallisen asukkaan kuin myös matkailijan olon todella mukavaksi. Paikkaan kannattaa tutustua ajan kanssa ja ottaa vaikkapa ystävä mukaan viihtymään.
- Kaffeteria Mummola, Kuopio
Mummola viihtyisine tunnelmineen saa aina aikaan mukavia muistoja. Useimpien mielestä juuri mummola on nimenä niin kaunis ja se paras paikka maailmassa. Jokaisen matkailijan on siis aika tutustua Kaffeteria Mummolan monipuolisiin palveluihin sekä lounasravintolana että kahvilana. Mummolasta saa sekä makeita että suolaisia leivonnaisia, kuten kahvin lisäksi myös hienostunutta teetä. Teevalikoima Mummolassa on todella monipuolinen ja laadukas. Mitäpä Kaffeteria Mummolasta ei saisi, joten on pakko mainita vielä aivan ihanat, herkullisen suussasulavat suolaiset ja makeat vohvelit. Kotimaan matkailua harrastaville paikka on aivan ehdoton valinta.
- Kinuskilla, Tuusula
Vanhassa ja tunnelmallisessa ruukkimiljöössä Tuusulan Kellokoskella sijaitsee Kahvila Kinuskilla. Kahvila tarjoaa herkullisia leivonnaisia, hampurilaisia, salaattibuffetin sekä brunssin. Ruukkialueella kannattaa tutustua myös tunnettuun ja nostalgiseen Kellokosken sairaalamuseoon sekä muihin alueella sijaitseviin yrityksiin. Ennen kotiin lähtöä on aika palata takaisin Kahvila Kinuskillaan nauttimaan höyryävästä kahvista herkullisten kakunpalojen kera.
Lyhyesti
Suomalaiset kahvilat ovat asiakasta varten. Kädentyönä valmistetut, tuoreet leivonnaiset maistuvan kahvin kera hemmottelevat matkailijaa ja tekevät arjesta juhlaa. Viime vuosina on puhuttu paljon kotimaan matkailun noususta, joten jokaisen kannattaa nyt tutustua omaan rakkaaseen kotimaahansa paremmin. Suomalaiset yritykset palvelevat asiakasta ammattitaitoisesti ja yksilöllisesti, sillä suomalainen palvelu on aina korkealuokkaista.
Kesäloman aikana on aika kerätä kokemuksia eri puolilta Suomea ja muistaa, että kahvilat palvelevat asiakkaitaan yleensä myös ympäri vuoden. Ei siis muuta kuin tutustumaan edellä mainittuihin ja moniin muihin Suomen palveleviin kahviloihin. Suomalaiset tuotteet ja suomalainen palvelu on vailla vertaa, eli kannattaa muistaa, että jokainen Suomeen jätetty euro tulee aina jossakin muodossa suomalaisille takaisin. Suomalainen työ ja ammattitaito on huippuluokkaa koko globaalissa maailmassa. Suomalaiseen palveluun kannattaa tutustua yksin tai yhdessä, perheen ja ystävien kera.